Viisasten Tie - Askel Toisenlaiseen Maailmankuvaan 1. osa
Voiko maailman nähdä toisin?
Tutkiessamme antiikin yhteiskuntia kohtaamme hämmästyttävän ristiriidan. Nämä kulttuurit olivat poikkeuksellisen vakaita ja menestyksekkäitä, mutta samalla niiden uskomukset ja käytännöt näyttävät nykynäkökulmastamme taikauskoisilta ja lapsellisilta.
Miten on mahdollista, että ihmiset, jotka uskoivat aivastuksen olevan enteellinen merkki tai lintujen lento tavan kertovan kuinka kaupunki tulisi perustaa, kykenivät rakentamaan toimivia ja pitkäikäisiä yhteiskuntia?
Tästä aihesta Rooma valtakunta on Euroopassa erityisen hyvä esimerkki. Rooman senaatti toimi keskeytyksettä yli tuhannen vuoden ajan – kuningaskunnan ajoista tasavallan loistokauteen ja lopulta keisarivallan loppuun saakka. Roomalainen arkkitehtuuri, kuten julkiset kylpylät, akveduktit ja viemäriverkostot, edustivat korkeaa teknistä osaamista. Samoin koulutus ja kulttuurielämä kukoistivat. Platonilainen filosofia säilyi vuosisatojen ajan elinvoimaisena ja säilytti vaikutusvaltansa vielä myöhemmin kristinuskon ja islamin aikakaudella. Aleksandrian kirjasto oli aikansa suurimpia tiedon keskuksia, sen uskotaan sisältäneen noin 100 000 kirjaa vastanneen määrän kirjakääröjä.
Modernin maailman tavassa nähdä antiikin yhteiskunnat ja ihmiset on perustavanlaatuinen ristiriita: heidän todellisuuskäsityksensä rakentui meille taikauskoisilta vaikuttavien uskomusten varaan – uskomusten, joiden me näemme olevan täydellisen irrallisia siitä, kuinka maailma todella toimii. Silti nämä yhteiskunnat kykenivät luomaan järjestystä, pysyvyyttä ja kulttuurista jatkuvuutta tavalla, jota nykyajankaan yhteiskunnat eivät aina saavuta.
Mielestäni tämä ristiriita on ainoastaan modernin maailman väärin ymmärryksestä syntyvää harhaa. Se kertoo enemmän meidän omista tulkintatavoistamme kuin heidän uskomustensa sisällöstä. Ongelma ei ole siinä, mitä he uskoivat, vaan siinä, että me tarkastelemme heidän uskomuksiaan nykyhetken rajoittuneista ja usein ylimielisistä lähtökohdista käsin.
Maailmankuvan näkymätön linssi
Ongelmana on maailmankuvien erot. Emme tällä hetkellä käsitä kuinka massiivisen radikaaleja eroja eri maailmankuvien välillä voi olla. Olemme modenissa maailmassa myös ylimielisiä kyseenalaistamaan oman maailmankuvamme todellisuuskäsityksen perustaa; jos jokin näkemys tai toiminta ei järkeen maailmankuvastamme käsin, oletamme automaattisesti että se perustuu taikauskoon tai kehittymättömään mieleen.
Meillä jokaisella on maailmankuva – näkymätön linssi, jonka läpi hahmotamme todellisuutta. Se määrittelee, mitä pidämme mahdollisena, totena ja merkityksellisenä. Se sanelee arvomme, mielipiteemme ja jopa tunteemme. Koska maailmankuva on tiedostamaton, emme näe suoraan sen vaikutusta ajatteluumme ja tulkintoihimme.
Tästä syystä emme voi suoraan ymmärtää muinaisten tekstien kirjoittajia. Heidän maailmankuvansa oli niin erilainen, että meidän on vaikea edes kuvitella sitä. Jo lähtökohtaisesti tekstien käännökset perustuvat usein moderniin oletukseen siitä, mitä kirjoittaja on tarkoittanut. Nämä oletukset eivät aina osu oikeaan, jolloin ne vääristävät tekstin alkuperäistä merkitystä.
Antiikin maailmankuva ja sen periaatteet ¹
Muotoilen kolme lähtökohtaa antiikin ihmisen maailmankuvasta Platonin Timaeus ² teoksen pohjalta:
Kosmos on itseään säätelevä yhtenäinen kokonaisuus.
Tämä itsesäätelyn prosessi ilmenee maan päällä elämänä.
Elämän syvin olemus on kokemus tai mieli – se ei ole mekaaninen, kuollut järjestelmä, vaan elävä, tunteva kokonaisuus.
Antiikin maailmankuvassa ihminen ja muu elämä ei ole ollut millään muotoa erillinen koko Kosmoksen toimminnasta, vaan on suoraa seurausta siitä.³ Tästä tärkein johtopäätös on että elämän syvin olemus, mieli, on juurtunut ikuisesti ja erottomattomasti koko Kosmoksen perustukseen. Kokemuksellisuus ei siis ole jotain mikä syntyy jossain kohtaa Kosmoksen “historiaa” vaan on perustavanlaatuinen periaate sille.
Tämä ajatus on nykyihmiselle vaikea hyväksyä, koska olemme tottuneet ajattelemaan tietoisuutta aivojen sähkökemiallisena sivutuotteena – tämä on puhdas uskomus, sillä tiede ei ole onnistunut selittämään tietoisuuden alkuperää millään muotoa. Aikanamme useat filosofit kuten Bernardo Kastrup ja neurotieteilijät kuten Donald Hoffman ovat kyseenalaistaneet tämän oletuksen ja tarjonneet vaihtoehtoisia näkemyksiä, joissa tietoisuus on kosmoksen perusrakenne, ei sen sivutuote.
Kieli paljastaa maailmankuvien erot
Yksi selkeimpiä tapoja hahmottaa maailmankuvien eroavaisuuksia on tarkastella kuinka sanojen merkitys muuttuu vuosisatojen saatossa. Sanat kantavat mukanaan syvempiä merkityksiä, jotka heijastavat aikakauden perustavia käsityksiä todellisuudesta. Hyvä esimerkki tästä on sana "luonto".
Latinan natura-sanan kirjaimellinen merkitys on “synnytys” (verbi; nascor [syntyä] + -tura), mutta terminä se viittaa elävään, luovaan voimaan, jonka vaikutuksesta kaikki oleva syntyy ja virtaa.
Tässä valossa sana natura viittasi antiikin maailmankuvassa siihen luovaan ja elävään voimaan, jonka vaikutuksesta kaikki oleva syntyy ja virtaa. Se oli toimiva prinsiippi, ei niinkään “valmis objekti” tai “tausta-maisema”. Klassisen ja keskiaikaisen ajattelun piirissä tämä merkitys oli täysin looginen: koko olemassaolo oli yhtä kokonaisuutta, jota läpäisi sama elämänvoima – luonnon periaate.
Modernissa maailmankuvassa, erityisesti valistuksen ja teollistumisen myötä, luonto alkoi saada toisenlaista painotusta. Nyt se viittaa yhä useammin materiaaliseen maailmaan, joka on ihmisen ulkopuolella – metsät, meret, vuoret, ilmasto. Ihminen nähdään luonnosta erotettuna tarkkailijana tai hallitsijana. Näin “luonto” muuttuu toiseksi, vieraaksi alueeksi.
Tämä sanan merkityksen muutos heijastaa siis maailmankuvan muutosta monistisesta dualistiseen. Siinä missä ennen kaikken katsottiin olevan yksi elävä kokonaisuus, nyt todellisuus nähdään jakautuneena subjektiin ja objektiin, ihmiseen ja luontoon, mieleen ja materiaan.
Suomen kielessä on tapahtunut hyvin samankaltainen muutos. Sana luonto tarkoitti alun perin ihmisen tai olennon sisäistä olemusta – “hänellä on lempeä luonto” – eli yksilön sisäistä tapaa olla ja elää.
Nykyään luonto ymmärretään ensisijaisesti ihmisen ulkopuolisena ympäristönä, johon ihminen ei ole koskenut. Ajattelemme kansallispuistoja, erämaata tai ekologista järjestelmää. Samoin kuin englannin nature, suomen luonto on etääntynyt alkuperäisestä merkityksestään ja saanut uuden paikan modernin maailmankuvan sisäisessä kartassa.
Tämä muutos ei ole pelkkää kielellistä kehitystä – se paljastaa sen, minkälaisia kysymyksiä ajassamme pidetään järkevinä ja mitä asioita korostetaan. Kielen muutokset avaavat ikkunan maailmankuvien syviin rakenteisiin – ja näyttävät, miten toisen aikakauden ihmistä voidaan ymmärtää aidosti vain, jos tiedostamme, ettei heidän “luontonsa” ollut sama asia kuin meidän.
Sama ilmiö toistuu yhä radikaalimmin, kun vertaamme modernin maailmankuvan ja viisausperinteiden maailmankuvan perustavanlaatuisia konspteja. Usein nykyihminen lukee muinaisia tekstejä omasta näkökulmastaan käsin, ja tekee sen ehkä hyvinkin vilpittömästi – mutta samalla täysin väärässä kontekstissa. Puhumme “uskonnoista”, “jumalista”, “hengestä” – mutta annamme näille sanoille täysin nykyaikaisen sisällön, joka poikkeaa dramaattisesti siitä, mitä ne alun perin tarkoittivat.
Tämän artikkelin päämäärä on antaa tulkinta konteksti joka ei sisällä ristiriitoja. Pyrin hahmottelemaan parhaan kykyni mukaan minkälainen antiikin ihmisen maailmankuvan oli perustuen viisausperinteiden filosofien teksteihin. Tällöin antiikin ihmisten toiminnat eivät vaikuta enään lapselliselta taikauskolta, vaan asettuvat osaksi järkevää ja toimivaa maailmankuvaa.
Ateenan Koulukunta (Cuola di Atene Raphaello 1511)
Viisasten tie – kohti antiikin maailmankuvan ymmärrystä
Tästä alkaaa Viisasten tie. Se on polku, joka kulkee kohti toisenlaista ymmärrystä todellisuudesta – ei pelkästään älyllisesti, vaan myös olemuksellisesti. Viisausperinteissä tieto ei ole vain faktojen hallintaa, vaan elävää suhdetta maailmaan.
Tässä artikelissa lähdemme liikkeelle antiikin maailmankuvan oleellisimmasta kysymyksestä; kuinka voin rakentaa elämän kulttuuri joka tukee hyvinvoivaa elämää?
Ensimmäinen askel tällä tiellä on havaita, että tämän hetkinen maailmankuvamme ei ole ainoa mahdollinen. Se on kulttuurisesti ja historiallisesti muotoutunut järjestelmä, jota voi tarkastella, tutkia – ja jopa muuttaa.
Viisasten Tie on kutsu syvempään ymmärrykseen itsestä. Se ei tarjoa valmiiksi pureskeltuja vastauksia, vaan pyrkii auttamaan meitä hahmottelemaan oikeita kysymyksiä - ja saada meidät oivaltamaan mitä me edes olemme kysymässä.
Esimodernien viisausperinteiden hajroitteiden päämäärä on ollut rakentaa harmoninen ja kokonaisvaltainen elämän kulttuuri harjoittajalleen. Tässä artikelissa lähdemme liikkeelle antiikin maailmankuvan oleellisimmasta kysymyksestä; kuinka voin rakentaa elämän kulttuuri joka tukee hyvinvoivaa elämää?
Dharma kaiken olevan kannattelija
Lähestyn tätä kysymystä Vedisen, eli Intian muinaisen perinteen termeistöllä. On kuitenkin olennaista ymmärtää että jokaisella Viisausperinteellä on ollut omat termistönsä kuvaamaan samanlaisia konsepteja. Traditionaalinen ymmärrys on että Intian muinaisen perinteen ytimessä on Dharma. Dharma on sanskritia eli antiikin kieli Intiassa, se on vastaava kulttuurin, taiteen ja tieteen kieli kuin latina Euroopassa. Kirjaimellisesti Dharma tarkoittaa: Se Mikä Kannattelee.
Esimerkiksi latinan sana firmus on sukua tälle sanalle. Sanasta firmus saamme englannin sanan firm. Antiikin kreikassa taas sukulainen on sana θρόνος (thrónos) joka tarkoittaa istuinta tai valtaistuinta ja josta latinan kautta saamme tietysti englannin sanan throne.
Se mitä tämä kannattelu voi tarkoittaa on todella laaja aihe, mutta tässä artikkelissa määrittelen sen hyvin maanläheisellä ja henkilökohtaisella tasolla; Dharma on termi kuvaamaan sitä elämän järjestystä mikä tukee täyden potentiaalisi toteutumista.
Mutta mitä tarkoittaa ihmisen elämän potentiaali? Onko tämä vain pilvilinna ja hienolta kuulostava korulause?
Traditiolta tulee selvä vastaus, että asia ei ole näin.
Jos haluamme ymmärtää, miksi Dharman ja elämän potentiaalin käsite on todella keskeinen, meidän täytyy tarkastella aikakausien maailmankuvallisia eroja. Moderni maailmankuva eroaa merkittävästi traditionaalisesta, ja tämä ero vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme Dharman ja elämän potentiaalin. Tätä eroa on mahdotonta ohittaa. Tästä syystä johtuen meidän on paneuduttava syvemmälle millä tavalla traditionaalinen maailmankuva on jäsentänyt maailmaa.
Traditionaalinen Maailmankuva
Tässä kohtaa meidän on palattava ylempänä esitettyihin lähtökohtiin:
Kosmos on itseään säätelevä prosessi.
Tämä prosessi ilmenee maan päällä elämänä.
Elämän syvin olemus on kokemus tai mieli – se ei ole mekaaninen, kuollut järjestelmä, vaan elävä, tunteva kokonaisuus.
Nykyfilosofiassa nämä lähtökohdat omaavaa mailmankuvaa kutsutaan Monistiseksi Idealismiksi.
Monistinen maailmankuva tarkoittaa sitä, että todellisuus nähdään perimmiltään yhden kokonaisuuden ilmentymänä, eikä se jakaudu toisistaan erillisiin osiin. Kaikki olevainen kumpuaa samasta periaatteesta tai perustodellisuudesta, joka voi ilmetä eri tavoin mutta säilyttää ykseytensä.
Idealismi taas tarkoittaa sitä, että koko olemassaolo perustuu johonkin mikä määritellään kokemukselliseksi tai tietosuudelliseksi, se on jotain mielen kaltaista. Se miksi käytän näin kummalisia termejä, ei ole sitä että haluaisin monimutkaistaa asioita, vaan sitä, että me tulkitsemme heti konseptia mieli tai tietoisuus oman maailmankuvamme läpi, ja se heti johtaa meitä harhaan siitä käsityksestä joka antiikin maailmankuvassa oli. Termillä mielen kaltainen tarkoitan sitä että on “jotain miltä tuntuu olla [jotain]” tälle tekninen termi on fenomenaalinen tietoisuus.
Jokaisesta elävästä olennosta tuntuu jotain olla kyseinen elävä olento. Olla ihminen tuntuu erilaiselta kuin olla koira tai lepakko. Jäsenämme maailmaa hyvin erialisilla aistiella ja jokaiseeen olemukseen sisältyy kokemuksia ja asioita mitä on mahdotonta kuvitella ulkopuolelta käsin. Jokaisella elävällä olennolla on uniikki fenomenaalinen tietoisuus, eli se miltä tuntuu olla, on täysin yksilöllistä kaikille olennoille, jopa saman lajin sisällä.
Modernissa maailmassa olemme tottuneet ajattelemaan, että se miltä tuntuu olla esim. ihminen on jokin väliaikainen kehostamme syntyvä sivutuote. Antiikin maailmankuva olisi kenties samaa mieltä että se miltä tuntuu olla ihminen on ohimenevää, mutta muutoin sillä oli tismalleen päinvastainen näkemys. Se näki että tämä mielen kaltainen, eli fenomenaalinen tietoisuus oli ikuinen periaate jonka varaan olemassaolo perustuu. Jolloin kehomme ja havaitsemamme maailma on vain ohimenevä sivutuote.
Monistinen Idealismi ei näe että meidän henkilökohtainen mielemme, eli persoonallinen kokemuksemme olisi tämä olemassaolon perusta. On olemassa sen ylittävä transpersoonallinen mieli jonka erottamattomia osia jokainen henkilökohtainen mieli on. Samalla tavalla jokainen solu kehossasi on tietyssä mielessä itsenäinen, mutta pohjimmiltaan ne ovat kuitenkin erottamattomasti osa kokonaisuutta, eli kehoasi.
Kuten on jo aiemmin todettu; tämä on maailmankuvassamme se kovin pala purtavaksi. Suosittelenkin kaikille jotka tätä eivät suostu näin vain nielaisemaan tutustumaan esimerkiksi Bernardo Kastrupin tai Donald Hoffmanin työhön. [Tällä aiheelle tulen omistamaan myöhemmin ihan kokonaisen artikkelin tai useamman.]
.
Ihmisen juuret yhteydessä kaikkeen
Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että antiikin ihminen on kokenut itsensä syvimmän olemuksen, mielen [se miltä tuntuu olla] olleen erottamaton osa koko Kosmoksen olemusta. Koko Kosmoksen ollessa yksi itseään säätelevä prosessi, elämä ja ihmiskunta ei ole millään muotoa tästä kokonaisuudesta erillinen, koska mikään ei voi olla erillinen kun puhutaan yhdestä kokonaisuudesta.
Viisausperinteiden mukaan, koska Kosmoksen toiminta on itseään säätelevää sillä on ideaali järjestys jota se pyrkii mukailemaan. Intialaisen perinteen vanhin filosofinen korpus, Rg Veda nimittää tämän järjestyksen Ṛta:ksi. Barbara Holdegren intialaisen filosofian ensyklopediassa määrittää että Ṛta on kosmisen järjestyksen periaate, joka varmistaa kaikkien olemassaolon tasojen kokonaisvaltaisen toiminnan toisiinsa integroituna. ⁴
Maurice Bloomfieldin mukaan: “Rta on yksi Rigvedan tärkeimmistä uskonnollisista konsepteista”, ja hän toteaa edelleen, että "uskonnollisten ideoiden historian näkökulmasta on hyvä, tai itse asiassa välttämätöntä, aloittaa hindulaisen uskonnon historia viimeistään tämän konseptin historiasta.”⁵
Traditionaalisesta Monistisesta maailmankuvasta käsin ihmisen potentiaali liittyy juuri ihmisen ja tämän Kosmisen Järjestyksen, eli Ṛtan suhteeseen. Dharma on konsepti joka kiteyttää tämän suhteen.
Oxford Dictionary of World Religions määrittelee Dharman “toimintana, jonka katsotaan olevan Ṛtan mukaista - eli ”järjestyksen ja perinteiden” mukaista [toimintaa], joka mahdollistaa elämän ja maailmankaikkeuden.” ⁶
Ja koska artikkelimme toisen lähtökohdan mukaan: “Tämä prosessi [Ṛta] ilmenee maan päällä elämänä” niin voimme tutkimalla elämän käytöksen periaatteita ymmärtää myös niitä periaatteita joista se on heijastusta.
Jopa modernin maailmankuvan piirissä meille on helppoa ymmärtää kuinka elämä, perustuu jonkinlaiseen itsesäätelyn avulla ylläpidettävään harmooniseen järjestykseen. Elämän homeastaasiin voi vaikuttaa joko positiivisella tai negatiivisella tavalla. Positiivista elämää kutsumme terveydeksi tai hyvinvoinniksi.
Traditionaalisen maailmankuvan piiristä elämä ei ole millään tavalla erillinen koko Kosmoksesta. Tämä tarkoittaa että elämä on suoraa seurausta Kosmoksen metamorfoosista, eli muodonmuutoksesta, ja molempia säätelee samat periaatteet ja lait.
Tämä laki tai periaate on Ṛta
Tämä oli ensimmäinen osa kaksiosaisesta artikkelista. Seuraavassa osassa astumme syvemmälle muinaisen maailmankuvan elävään kudokseen. Näemme, kuinka viisausperinteiden käsitys todellisuudesta järjestyy arkkityyppisten symbolien kautta – ja kuinka yksi niistä, Maailmanpuu, toimii porttina kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen elämästä, ihmisestä ja Kosmoksen järjestyksestä.
Tämä symboli ei ainoastaan kuvaa maailman rakennetta, vaan myös ohjaa meitä kohti syvempää vuorovaikutusta luonnon ja elämän kanssa. Tutkimme, millä tavoin tämä ikiaikainen symboli on toiminut käytännön elämänohjeiden lähteenä ja millä keinoilla ihminen voi asettaa itsensä sopusointuun Kosmoksen hiljaisen järjestyksen kanssa.
Haluatko pysyä kärryillä?
Jos haluat saada tietoa Vian uusista artikkeleista, voit liittyä mukaan Vian ja Kajastuksen yhteiselle sähköpostilistalle. Kaikken Juhannukseen mennessä liittyneiden kesken arvotaan 200€ lahjakortti!
Lähteet ja alaviitteet:
1. En suinkaan yritä sanoa, että jokainen tavan kansalainen ajatteli juuri näin, saatikaan olisi kyennyt artikuloimaan maailmankuvaansa kysyttäessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikä taustalla olisi jokin hyvin hienostunut ja pitkälle kehitetty maailmankuva jonka varaan sen ajan yhteiskunnat on rakennettu. Samaan tapaan kuin suurin osa tällä hetkellä elävistä ihmisistä (minä mukaan lukien) ei pysty millään tavalla selittämään kuinka elektroniset laitteet toimivat tai minkälaisten fysikaalisten teorioiden avulla ne on rakennettu. Tästä huolimatta on joukko ihmisiä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla joiden tutkimustyöhön ja tieteellisiin teorioihin elektronien toiminnasta kaikki komponentit ovat saaneet alkunsa josta teknologia johon kaikkien meidän elämä nojaa melkein täydellä painolla. Samalla tavalla antiikin maailmassa oli aikansa filosofit joiden ymmärryksen varaan maailman luonteesta rakennettiin yhteiskunta järjestelmät.
2.Platonin Timaeus oli antiikin ajoista keskiajan loppuun saakka auktoratiivisin teos joka käsitteli maailmankuvan ontologiaa. Nämä kolme periaatetta olen ensisijaisesti kehittänyt tämän teoksen kohdista 30a - 30d. Tässä on muutama lainaus:
[30b Näin ollen siis, todenäköisen selityksen mukaisesti on sanottava että tämä Kosmos on sielulullinen ja järjellinen elävä olento ja todellisuudessa syntyi Jumalan kaitselmuksesta.]
[30d... Jumala muodosti Kosmoksen, joka sisältää itsessään kaikki ne eläimet jotka ovat sille luonnostaan sukua.]
Kuten huomataan, Platon itseasiassa kuvaile itse Kosmosta eläväksi. Päätin muuttaa tämän tämän artikkelin lähtökohtia varten “itseään sääteleväksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi” koska luulen että antiikin tapa määritellä elämä eroaa jonkin verran modernista rajallisesta määritelmästä joka perustuu tiettyjen molekyylien kemiallisten reaktioihin perustuvaan aineenvaihduntaan.
3. Cicero De Republica 6. kirja 15. Tämän väitteen voisi perustella myös Timaoksesta, mutta se on myös Ciceron teoksessa todella hvin ilmaistuna, joten päätin ottaa sen mukaan vaihtelun vuoksi. Cicero oli Rooman Tasavallan lopukauden arvostetuimpia filosofeja. Hän kirjoitti Platonin Valtiosta [Πολιτεία, Politeia] soveltumaan roomalaiseen mielenlaatuun ja kulttuuriin.
"Nimittäin, ellei se Jumala, jonka temppeli on kaikki se mitä näet, noista ruumiin kalheista sinua vapauta, ei sinulle voi avautua pääsyä tännä [taivaaseen, eli äärettömyyteen]. Sillä ihmiset ovat luotu tämän lain mukaan, että vartioisivat tätä palloa, jonka näet temppelin keskellä jota kutsutaan maaksi ja jotka ovat saaneet mielensä noista ikuisista valoista, joita kutsutte tähdiksi ja kiertotähdiksi, jotka pallomaisina ja pyöreinä taivaallisten mielten elävöittämänä ympyränsä ja kiertoratansa täyttävät ihmeellisellä nopeudella."
Holdrege, Barbara A. (2004). "Dharma". In Mittal, S.; Thursby, G. (eds.). The Hindu World. New York: Routledge. pp. 215. ISBN 0-415-21527-7.]
4. Bloomfield, Maurice (1908). The Religion of the Veda: The Ancient Religion of India, from Rig-Veda to Upanishads. New York: G. P. Putnam's Sons.
5. [Bowker, J. (2000). Dharma. In The Concise Oxford Dictionary of World Religions. : Oxford University Press. Retrieved 6 May. 2025, from https://www.oxfordreference.com/view/10.1093/acref/9780192800947.001.0001/acref-9780192800947-e-1953.]
Osoite: Vesajärventie 1883, 35290 Vesajärvi
Yhteystiedot: kajastusjooga@gmail.com
0442616167